”Risteilyalusosaamisenkin juuret ovat arktisessa toimintaympäristössä”

Kuvassa Helsingin telakalla vuonna 2008 valmistunut Baltic Princess murtaa väylää lännestä itään. Vuosikymmenten kehittämisen linjaa ja päätöksiä tarvitaan myös Suomessa. Vuonna 2008 keskityttiin risteilyaluksiin ja tuettiin siten arktisen rahtialustoiminnan siirtymistä Saksaan, vuonna 2012 veimme mahdollisuuksia Ranskalle. Molemmat teemat ovat tärkeitä mahdollisuuksia Suomen meriklusterille .

Arktisen meriteknologian ennakointihankkeen (AMTE) 2011-2013 aikana on keskusteltu kiivaasti myös risteilyalusosaamisesta. AMTE-hankkeen koordinaattori ja toteuttaja Yrjö Myllylä on nähnyt jossakin määrin häiritsevänä arktisen osaamisen suppean tulkinnan myös meriteknologian kentässä. Kun meriteollisuutta katsotaan arktisen toimintaympäristön synnyttämän osaamisen läpi, myös risteilyaslusosaaminen kumpuaa vahvasti arktisesta toimintaympäristöstämme ja sen haasteisiin vastaamisesta. Kirjoittajan mielestä on tärkeää, että nähdään meriteollisuuden kokonaisuus, niin matalakatteiset volyymiltaan suuret \”lypsylehmät\” kuin investointeja vaativat meriteollisuuden \”auringon nousun klusterit\” ja \”tähtiklusterit\” optimaalisen klusterin kassavirran varmistamiseksi.  Koko artikkeli aukeaa linkistä:

Risteilyalusosaamisenkin juuret ovat arktisessa toimintaympäristössä.

Kategoria(t): 1. Tiedotteet, 2. Koulutusmateriaalit, PP-esitykset, 4. Pohjoinen ulottuvuus ja Koillisväylä -artikkeleita. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s