ARKTISEN MERITEKNOLOGIAN ENNAKOINTI – LOPPURAPORTTI

Arktisen meriteknologian ennakointihankkeen loppuraportti on valmistunut.  Uudenmaan ely-keskus 1.6.2013:

Arktisen meriteknologian ennakointi, loppuraportti

Uudellamaalla voi olla johtava rooli Suomessa ja maailmassa arktisessa meriteknologiassa myös jatkossa. Tämä edellyttää muun muassa koulutuksen, tutkimuksen ja muun toiminnan suuntaamista palvelemaan arktisen meriteknologian kysyntää.
Hankkeessa pyrittiin määrittämään arktisen meriteknologian sisältöä ja käsitettä, tarkastelemaan mahdollisuuksia etenkin Uudenmaan ja muun Suomen pk-yritysten näkökulmasta, tunnistamaan ”miniklustereita” muun muassa kansainvälistymisinstrumenttien soveltamiseksi, tunnistamaan koulutustarpeita ja löytämään suosituksia valtakunnantason politiikalle. Ennakoinnin ydinmenetelmänä oli Delfoi-prosessi, jota täydensi tulevaisuusverstas ja viestintäympäristön käyttö Internetissä osoitteessa http://www.amtuusimaa.wordpress.com.

Toimintaympäristön muutoksia arvioitiin vuoteen 2030 ja tarvittavia kehittämistoimia viiden vuoden aikajänteellä.
Tulosten perusteella ”Arktinen meriteknologia on mereen liittyvää teknologiaa merellä, ilmassa, meren alla tai maalla. Teknologia liittyy etenkin kaasun- ja öljyntuotantoon ja kaivostoimintaan. Teknologia toimii arktisissa olosuhteissa ja se on etenkin 1) kylmän, lumen ja jään kestävää, 2) luontoa vähän rasittavaa, 3) teknologia toimii pitkien etäisyyksien toimintaympäristössä.

Hankkeessa testattiin noin 50 asiantuntijoiden kehittämää hankealoitetta. Alustavasti esitetään toteutettavaksi seuraavat hankkeet, jotka pääasiassa perustuvat Delfoi-paneelin 2. haastattelukierroksen perusteella tehtyyn arvottamiseen. ”Hard / kovat kärjet” – vaatii päätöksiä laajalla rintamalla ja ”isännän otetta” (muun muassa valtion) ja investointeja: Offshore-koulutuksen kehittäminen,

Öljyntorjuntalaboratorion perustaminen ja siihen tukeutuvan koulutus- ja kehittämistoiminnan edistäminen, Materiaalien
kylmässäkäyttäytymisen tutkimusohjelma ja testiolosuhteiden luominen, AMT-teknologian esille tuominen viestinnässä,
Yhteistyömahdollisuudet tuotannossa suomalaisten ja venäläisten toimijoiden kanssa -selvitys ja valtion ja suuryhtiöiden strategioiden tarkistus ja liittoutuminen relevanttien toimijoiden kanssa.

”Medium-hankkeissa” muun muassa projektirahoituksen oikealla ja ohjelmallisella suuntaamisella saadaan merkittäviä tuloksia aikaan – korostavat ELY:n, oppilaitosten/kuntien/maakuntien ja yliopiston roolia: Telakoiden tuottavuuden nosto (edellyttää tilauskuormaa, aloite kuuluu myös ”hard” ryhmään), Projektiosaamisen vahvistaminen, Arktisen meriteknologian jäämallilaboratorio suureksi ja kansainväliseksi, Jäämanagement toiminnan koulutus ja simulaattori, Työnjohtotason koulutus ja Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi. ”Soft–hankkeet” korostavat muun muassa kehittämisorganisaatioiden, yritysten ja yhdistysten roolia: Kronstadin telakkayhteistyöhön ja teollisuuspuistokonseptiin varautuminen, Alan keksintöjen ja keksijöiden esille nostaminen, Meri- ja kaivosteollisuuden yhteisten mahdollisuuksien etsiminen ja Viestintä / ennakointiraportin tulosten toimeenpano viestinnän keinoin. Kiistanalaisista merkittäviä mahdollisuuksia sisältävistä teemoista voidaan nostaa muun muassa seuraavat: Arktisen meriteknologian klusterin laajentaminen Ouluun ja Pietariin, Arktiset risteilyalukset ja Arktisen sisävesiliikenteen laivat ja järjestelmät.

Loppuraportti avautuu tästä (tiedoston koko noin 11 megatavua).

Jatkotoimenpidesuosituksiin pääset suoraan tästä:

AMTE – TÄRKEIMMÄT JATKOTOIMENPIDESUOSITUKSET 2013-2017

Julkaisun lähdeviittaustiedot:

Myllylä, Yrjö (2013). Arktisen meriteknologian ennakointi – Uudenmaan pk-yritysten näkökulmasta. (Arctic Maritime Technology Foresight) 141 s. Uudenmaan ELY-keskuksen julkaisuja 13/2013. <https://amtuusimaa.wordpress.com/2013/06/01/arktisen-meriteknologian-ennakointi-loppuraportti/ >

Kategoriat: 1. Tiedotteet, 2. Koulutusmateriaalit, 2. Koulutusmateriaalit, PP-esitykset, 3. Julkaisut ja raportit, 4. Pohjoinen ulottuvuus ja Koillisväylä -artikkeleita, 5. Menetelmät & Konseptit | Avainsanat: , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Kanadalainen telakkayhtiö Chantier Davie Canada on ostanut Helsingin telakan

YLE-uutisoi 3.11.2023, että Helsingin telakkayhtiö on myyty kanadalaiselle perinteikkäälle Chantier Davie Canada telakkayhtiölle (lue koko uutisartikkeli YLE:n sivuilta: https://yle.fi/a/74-20058540 ) . Helsingin telakan historia liittyy yhteistyöhön venäläisten kanssa muun muassa jäänmurtotarpeiden tyydyttämisessä. Omistuksen muuttumista pohjoisamerikkalaiseksi, voitaneen pitää historiallisena. Viime aikoina myös omistus on ollut venäläistä. Useissa eri vaiheissa telakkayhtiö on ollut myynnissä, jolloin myös kotimainen omistus olisi ollut mahdollista, mutta lähtökohtaisesti valtion intressit eivät ole olleet mennä mukaan omistajaksi. Esimerkiksi tämän blogisivuston ylläpitäjä ja taustalla olevan Arktisen meriteknologian ennaikointi-hankkeen johtaja Yrjö Myllylä oli mukana joissakin keskusteluissa 2022 aiheesta (ks. myös ao. kuva siihen liittyen). Kuvan alla on myös lyhyt katsaus viime aikaiseen telakan vaiheisiin noin 20 vuoden ajalta.

SH Vega, 2022. Valokuva Yrjö Myllylä. Lue lisää.

Helsingin telakka ja sen viime aikaiset yhtiöt, etenkin Arctech Helsinki Shipyard Oy yhtiö oli tärkeässä roolissa arktisen meriteknologian ennakoinnissa vuosina 2011-2012 tarjoten mm. Tulevaisuusverstas-paikan telakalla sekä osallistuen ennakointihankkeen ohjausryhmään. Ukrainan sodan ja talouspakotteiden vuoksi, omistusjärjestelyjä on tuon jälkeen muutettu, kunnes 2023 uusi omistaja ”Davie” osti telakan. Telakkayhtiön virallinen nimi on DNY Finland Oy, mutta telakkaa kutsutaan myös Helsinki Shipyardiksi. Vastaava yhteistyö ja arktisen meriteknologian ennakointi uudessa tilanteessa olisi perusteltua omistajavaihdoksen ja strategioiden muuttuttua. Esimerkiksi pelkästään osaamisen saamiseksi telakkayhtiön tarpeisiin, tulisi tällainen hanke käynnistää. Blogisivuston ylläpitäjään voi ottaa yhteyttä, mikäli tällä sivustolle esitetyn Arktisen meriteknologian ennakoinnin konseptin päivittäminen kiinnostaa.

Helsingin telakan viime aikainen historia Helsinki Shipyardin omien sivujen mukaan (https://helsinkishipyard.fi/fi/yritys/historia/) on seuraava:

2004

Kvaerner Masa-Yards fuusioitui Aker Finnyardsin kanssa vuonna 2004 ja yhtiö aloitti toimintansa nimellä Aker Finnyards Oy. Vuonna 2006 yhtiö muutti nimekseen Aker Yards ja vuonna 2009 telakka myytiin STX Europelle. 2000-luvulla Helsingin telakka on keskittynyt autolauttojen ja jäätämurtavien alusten rakentamiseen, sillä loistoristeilijöiden koko kasvoi niin suureksi, että niiden tuotanto siirrettiin Turkuun.

2010

Arctech Helsinki Shipyard Oy perustettiin joulukuussa 2010 kun STX Finland ja venäläinen United Shipbuilding Corporation (USC) allekirjoittivat yhteisyrityssopimuksen. Viikkoa myöhemmin venäläinen varustamo Sovcomflot tilasi kaksi monitoimista jäänmurtajaa Arctechilta.

2012

Arctech Helsinki Shipyard luovutti ensimmäisen monitoimisista jäätämurtavista huoltoaluksista Venäjän suurimmalle varustamolle Sovcomflotille. Vitus Bering -nimen saanut alus palvelee Arkutun-Dagin öljy- ja kaasukenttää Venäjän Kaukoidässä Sahalinin alueella. Sisarlaiva Aleksey Chirikov valmistui huhtikuussa 2013.

2014

Arctech Helsinki Shipyard rakensi maailman ensimmäisen epäsymmetrisen runkomuodon omaavan pelastusalus Baltikan, joka pystyy murtamaan jäätä kylki edellä, muodostaen erityisen leveän väylän.

Yhtiön osakekanta siirtyi kokonaan venäläisen United Shipbuilding Corporationin omistukseen.

Arctech allekirjoitti sopimuksen jäätämurtavan huoltoaluksen sekä kolmen jäätämurtavan stand-by-aluksen rakentamisesta Venäjän suurimmalle varustamolle Sovcomflotille. Alukset luovutettiin vuosina 2017 – 2018.

2015

Helsingin telakka juhlisti 150-vuotista laivanrakennustaivaltaan.

Jäänmurtaja Murmansk valmistui Arctech Helsinki Shipyardin telakalla.

2016

Arctech luovutti syyskuussa 2016 uuden jäänmurtaja Polariksen täydentämään suomalaista jäänmurtajalaivastoa. Jäänmurtaja käyttää polttoaineena sekä dieseliä että LNG:tä eli nesteytettyä maakaasua, mikä pienentää aluksen päästöjä ja polttoainekustannuksia. Laiva on maailman ensimmäinen LNG-käyttöinen murtaja.

2017

Telakalla alkoi jäätämurtavan arktisen tankkerin (Arc7) valmistus.

2019

Algador Holdings Ltd allekirjoitti kauppasopimuksen Arctech Helsinki Shipyard Oy:n kanssa Helsinki Shipyard Oy:n ostamisesta. Kaupassa Algador Holdingsin omistukseen siirtyi 100 prosenttia Helsinki Shipyard Oy:n osakkeista.

Kauppa astui voimaan 20. toukokuuta. Uuden telakkayhtiön toimitusjohtajaksi nimitettiin Carl-Gustaf Rotkirch.

Elokuussa telakalla luovutettiin arktinen jäätämurtava tankkeri Yuriy Kuchiev.

2020

Helsinki Shipyard Oy laski ensimmäisen tilauksensa kölin. Aluksen nimeksi ilmoitettiin tulevan SH Minerva. Telakka sai tilauksen kolmannesta tutkimusristeilyaluksesta.

2021

Toisen tutkimusristeilyaluksen kölinlasku Helsinki Shipyardilla. Ensimmäinen tilatuista aluksista laskettiin vesille. SH Minervan kaste ja luovutus.

2022

SH Vega, toinen Helsingin telakalta tilatuista tutkimusristeilyaluksista, laskettiin vesille.

Helsinki Shipyard luovutti heinäkuussa SH Vegan.

(ks. valokuva yllä)

2023

Vega-sarjan kolmas alus eli SH Diana luovutettiin asiakkaalle vuoden 2023 maaliskuussa.

YLE-uutisoi, 3.11.2023 otsakkeella ”Kanadalaisyhtiö osti Helsingin telakan – venäläisomistus päättyy”:

Pekka Pantsu

Ostaja on vuonna 1825 perustettu erikoisalusten, esimerkiksi jäänmurtajien, sotalaivojen ja lauttojen, rakentaja ja ylläpitäjä.

Marraskuun 3. päivänä, 2023, Davie ilmoitti saattaneensa päätökseen suomalaisen Helsinki Shipyard Oy:n liiketoimintakaupan. Helsinki Shipyard -nimi jää edelleen käyttöön, mutta telakan juridinen nimi on DNY Finland Oy, joka kuuluu Group Davieen.

YLE uutinen

Kanadalainen telakkayhtiö Chantier Davie Canada on hankkinut omistukseensa Helsingin telakan. Näin telakan venäläisomistus päättyy.

Kauppaa on valmisteltu viime talvesta lähtien. Kaupan yksityiskohtia ei ole kerrottu, mutta sen suuruus on noin 150 miljoonaa euroa. Kanadalaisyhtiö tiedotti kaupasta äsken nettisivuillaan.

Davie on vuonna 1825 perustettu erikoisalusten, jäänmurtajien, sotalaivojen ja lauttojen rakentaja ja ylläpitäjä. Yhtiön asiakkaina on niin valtiollisia kuin kaupallisia toimijoita. Helsingin telakka on erikoistunut arktiseen laivanrakentamiseen.

Työ- ja elinkeinoministeriö on suhtautunut kauppaan myönteisesti neuvottelujen alkuvaiheesta lähtien. Suomen valtio ei ole kaupassa osapuolena, mutta se on osallistunut kauppoja koskeviin neuvotteluihin.

Elinkeinoministeri Wille Rydman (Ps.) on tyytyväinen, että omistajanvaihdos kanadalaisen uuden omistajan Davie Shipbuilding ja entisen omistajan, venäläistaustaisen Algador Holdings –yhtiön, välillä on saatu päätökseen. Quebecin provinssi rahoitti omistajavaihdosta merkittävällä panostuksella.

– Vakuutuin, että uuden omistajan myötä telakan ja koko Suomen meriteollisuuden tulevaisuus on valoisampi. On erittäin myönteistä, että omistajavaihdos tapahtui Suomen valtion kannalta markkinaehtoisesti, Rydman sanoo.

Venäjän vastaisten pakotteiden vuoksi Helsingin telakan liiketoiminta itänaapuriin on ollut jäissä. Pakotteiden vaikutus on näkynyt muun muassa siten, että yhtiö ei saanut vientilupaa venäläisen Norilsk Nickelin tilaamalle jäänmurtajalle.

Lue koko uutisartikkeli YLE:n sivuilta: https://yle.fi/a/74-20058540 .

Kategoriat: 1. Tiedotteet | Avainsanat: , , , | Jätä kommentti

More than 30 ice-class LNG Carrier in services or ordered since 2014 to transport LNG from the Northern Russia to market

Malte Humpert write on High North News 8.9.2020:

Novatek takes a big step forward in its Arctic LNG 2 project ordering ten new icebreaking gas carriers from the Russian Zvezda shipyard. The company is expected to order a further twelve ships from DSME in South Korea before the end of September.

Russian natural gas giant Novatek and its shipping partner Sovcomflot finalized orders for ten Arc7 ice-class LNG carriers. These specialized ice-capable vessels are an essential component of Novatek’s Arctic liquefied natural gas (LNG) projects and transport LNG from the Arctic to markets in Europe and Asia. 

The first 15 vessels of the type were constructed by South Korea’s Daewoo Shipbuilding & Marine Engineering (DSME) between 2016-2019 and transport natural gas from the Yamal LNG project. This latest batch of ships will be constructed by Russia’s Zvezda shipyard with delivery in 2023 and 2024 and will transport LNG for the new Arctic LNG 2 project.

Novatek entered into a long-term charter agreement with Russian shipping company Sovcomflot allowing for the financing and construction of the vessels to move forward. A pilot Arc7 carrier had already been contracted for during October 2019 and four additional ships were ordered in January 2020. The first five vessels are expected to transport LNG from the Ob LNG project and help transport excess production from Yamal LNG, while the latest order of ten ships will service the Arctic LNG 2 project.

See full article from High North News.

Doctor Yrjö Myllylä introducing Arctic Strong Prospective Trends and Finnish Arctic Maritime Clusters possibilities in Oulu 28.11.2014. Orderer The Centre for Economic Development, Transport and the Environment for Pohjois-Pohjanmaa. In picture Yamal LNG project’s LNG carrier type.

Kategoriat: 1. Tiedotteet, 6. Articles in English, Arctic marine technology, North-East Passage | Avainsanat: , , , , , | Jätä kommentti

Yle 19.9.2019: ”Hallitus vahvisti sotalaivatilauksen Rauman telakalta ja Saabilta”

”Sotalaivatilaus tuo lisää työpaikkoja Raumalle. Myös Saab on luvannut palkata lisää työntekijöitä Suomen yksiköihinsä.”

”Laivojen hinta nousi 1,2 miljardista 1,3 miljardiin euroon

Alusten hinta on noussut vajaalla sadalla miljoonalla eurolla aiemmin suunniteltuun verrattuna. Tarkka hinta on nyt 1,325 miljardia euroa. Hintanousua aiempaan tietoon verrattuna on 94 miljoonaa euroa.

Hankkeen viivästyminen ja rakentamisen oletettua suuremmat kustannukset vaikuttivat hinnannousuun. Laivahankinta tarvitsee lisärahaa seuraavassa valtion lisätalousarviossa 93 miljoonaa euroa.

Elinkeinoministeri Katri Kulmunin (kesk.) mukaan Merivoimien tilaus varmistaa RMC:n muiden tilausten kanssa työllisyyden Rauman telakalla vuoteen 2026 asti.

Laivat on määrä rakentaa Raumalla vuosina 2022–2025. Rakentamisen aloitusvuosi on siirtynyt vuodella suunnitellusta eteenpäin.

Hankintakustannuksista noin puolet, 647,6 miljoonaa euroa muodostuu varsinaisten laivojen rakentamisesta. Taistelujärjestelmän hinta laivoihin asennettuna on 412 miljoonaa euroa. Taistelujärjestelmän tutkat, sensorit ja aseet tekevät laivasta sotalaivan.”

Lue koko uutinen tästä.

13-3-10979307

Kuvan lähde: Yle 19.9.2019 https://yle.fi/uutiset/3-10978643

 

Ks. myös

Kategoriat: 1. Tiedotteet, Arctic marine technology | Avainsanat: , , , , | Jätä kommentti

BIKING IN PRACTICE – Ideas and acts to promote walking and cycling – Publishing in Montreal 8.2.2017

Arctic communieties  need expertise how to create possibilities for walking and cycling. New book by Regional Development Ltd has been printed. Publishing is in Montreal in the 5th international Winter Cycling Congress. Furtter and purchasing information.kirjailm-mid-prew

Source.

See also:

Thule institute et. al. 2014: SMARCTIC-A Road Map to a smart Arctic specialisation -final report 2015.

Kategoriat: 1. Tiedotteet, 2. Koulutusmateriaalit, 3. Julkaisut ja raportit, 5. Menetelmät & Konseptit, 6. Articles in English | Avainsanat: , , , | Jätä kommentti

Tekesin innovaatiosetelillä kiinni arktiseen meriklusteriin – kysy innovaatioanalyysiä yrittäjyyden professori Arto Lahden ja muiden RD Aluekehitys Oy:n asiantuntijoiden tekemänä

Klikkaa lisätietoja tästä.

kirjailm-mid-prew

Lisätietoja: Tekesin innovaatiosetelillä kiinni arktiseen meriklusteriin – kysy innovaatioanalyysiä yrittäjyyden professori Arto Lahden ja muiden RD Aluekehitys Oy:n asiantuntijoiden tekemänä.

Kategoriat: 1. Tiedotteet, 2. Koulutusmateriaalit, 5. Menetelmät & Konseptit | Avainsanat: , , , , , , | Jätä kommentti

Arktinen tulevaisuus, alustaja entinen pääministeri Paavo Lipponen, kommentoija tulevaisuuksientutkija YTT Yrjö Myllylä RD Aluekehitys Oy

Keskiviikkona 9.11. klo 17-20 Tieteiden talo,
Arktinen tulevaisuus, alustaja entinen pääministeri Paavo Lipponen, kommentoija tulevaisuuksientutkija YTT Yrjö Myllylä RD Aluekehitys Oy, juontaja Arto Salmela.

Muutos ohjelmaan 6.11.: Paavo Lipposen estyneenä ollessa häntä sijaistaa Barentskeskus Oy:n toimitusjohtaja Martti Hahl.

Yrjö Myllylän esitelmä: arktinen-tulevaisuus-yrjo-myllyla-11-9-2016-2-1

Tutu-seuran ohjelmainfo: http://www.tutuseura.fi/wp-content/uploads/2016/09/Futurinfo3_16.pdf

9-11-2016

Kategoriat: 1. Tiedotteet, 2. Koulutusmateriaalit, 5. Menetelmät & Konseptit, PP-esitykset | Avainsanat: , , , , , , , , | Jätä kommentti

Miinalaiva Pohjanmaa konvertoitiin arktisiin tutkimustarkoituksiin M/S Pohjanmereksi

 

Marine Alutech and Western Shipyard 9.3.2014

Teijon telakan eli Western Shipyardin nostureita 9.3.2014

 

 

Miinalaiva Pohjanmaasta tuli M/S Pohjanmeri

Salon Seudun Sanomat 12.7.2016:
http://www.sss.fi/2016/07/miinalaiva-pohjanmaasta-tuli-ms-pohjanmeri/
Yrjö Myllylä, Arktisen meriteknologian ennakointihankkeen manageri, kirjoittaa FB-päivityksessään 12.7:

”Salon Teijon telakalla miinalaiva Pohjanmaa on konvertoitu Pohjanmereksi Meri-Taito Oy:lle. Meri-Taito Oy oli edustettuna RD Aluekehitys Oy:n Arktisen meriteknologian ennakointihankkeessa ohjausryhmän jäsenenä. Hankkeen tilasi Uudenmaan ely, www.amtuusimaa.net. Jos jotakin voin arvata tai tietää, niin merten kaavoitus ja sen pohjaksi tutkimukset, on ajankohtainen teema.”

Kategoriat: 1. Tiedotteet | Avainsanat: , , , , | Jätä kommentti

Polar Geography: Strong prospective trends in the Arctic and future opportunities in logistics

High level scientific article has been published 3.6.2016 in Polar Geography Journal:

Strong prospective trends in the Arctic and future opportunities in logistics has been published on Taylor & Francis Online. It is available at: http://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/1088937X.2016.1184723. Abstract is available in link free, all article / printing paper cost 39 €.  Paper’s prepairing has supported by Maritime Counsellor Antti Wihuri’s foundation. If you want free copy, please take contact Yrjö Myllylä, RD Aluekehitys Oy.

.

WP_20151013_019

Polar Geography: Strong prospective trends in the Arctic and future opportunities in logistics – Introducing in Oy Aluekehitys RD Regional Development Ltd -pages.

 

 

Kategoriat: 1. Tiedotteet, 2. Koulutusmateriaalit, PP-esitykset, 3. Julkaisut ja raportit, 4. Pohjoinen ulottuvuus ja Koillisväylä -artikkeleita, 5. Menetelmät & Konseptit, 6. Articles in English, Arctic marine technology, North-East Passage | Avainsanat: , , , , , | Jätä kommentti

Suomen meriteknologiajulkaisu Seatecin pääkirjoitus Tehtävä pohjoisessa ja vahvat ennakoivat trendit

Seatec – Suomen meriteknologiajulkaisu 2016, pääkirjoitus, Petri Charpentier:

”TEHTÄVÄ POHJOISESSA

Arktiset meret -ohjelman takana on Tekesin rahoittama SMARCTIC-hanke (2013–2014) jossa pyrittiin löytämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia arktiseen toimintaympäristöön. Arktiseen ympäristöön keskittynyt tulevaisuusverstas tunnisti uusia tuulia ja tuoreita liiketoimintamahdollisuuksia mm. hyödyntämällä tutkija Yrjö
Myllylän kehittämää megatrendin synonyymikäsitettä, vahva ennakoiva trendi (strong prospective trend), jotta tulevaisuudesta saadaan parempi ote.”

Seatec-julkaisun löydät tästä:

http://www.publico.com/magazine/pdf/798.pdf

Ks. myös seuraavat vahvoihin ennakoiviin trendeihin perustuvat julkaisut:

Myllylä, Yrjö & Jari Kaivo-oja & Jari Juga (2016). Strong Prospective Trends in the Arctic and Future Opportunities in Logistics. Polar Geography, funding bt Wihuri Foundation. Furthcoming.

RD Aluekehitys new consulting work: ”Arctic business an research, development and innovation activity in Northern Ostrobothnia”

.

Myllylä, Yrjö & Jari Kaivo-oja (2014). Trends Relevant the Arctic. In the book: SMARCTIC – A Roadmap to a smarctic Arctic specialisation. University of Oulu, Thule-Institute,  Oulu University of Applied Sciences. VTT. <https://rdaluekehitys.net/2015/02/13/tulevaisuuden-tutkimuskeskus-tiedote-arktisessa-toimintaymparistossa-piilee-suuret-liiketoimintamahdollisuudet-tekesin-rahoittamassa-smarctic-hankkeessa-hyodynnettiin-tehokkaasti-ennakoi/ >

Myllylä, Yrjö (2013). Arktisen meriteknologian ennakointi – Uudenmaan pk-yritysten näkökulmasta. (Arctic Maritime Technology Foresight) 141 s. Uudenmaan ELY-keskuksen julkaisuja 13/2013. <https://amtuusimaa.wordpress.com/2013/06/01/arktisen-meriteknologian-ennakointi-loppuraportti/ >

Myllylä, Yrjö (2008). Industrial, Logistic and Social Future of the Murmansk Region – Summary of the Doctoral Dissertation by Yrjö Myllylä. 64 p. Publications of the Ministry for Foreign Affairs of Finland 3/2008. <https://rdaluekehitys.net/2013/11/10/industrial-logistic-and-social-future-of-the-murmansk-region-summary-of-the-doctoral-dissertation-by-yrjo-myllyla/>

Sponsored by Cargotec, Aker Arctic Technology, Finstaship, Lapland Chamber of Commerce, Municipality of Salla, Barents Group Ltd and Management & Transportation Experts Matrex Oy

Koulutus:

Kategoriat: 1. Tiedotteet, 3. Julkaisut ja raportit, 4. Pohjoinen ulottuvuus ja Koillisväylä -artikkeleita, 5. Menetelmät & Konseptit | Avainsanat: , , , , , , | Jätä kommentti

RD Aluekehitys new consulting work: ”Arctic business an research, development and innovation activity in Northern Ostrobothnia”

RD Aluekehitys Oy consulting work: Arctic business an research, development and innovation activity in Northern Ostrobothnia

RD Aluekehitys Oy / Regional Development Ltd consulting work:

Hintsala, Henna, Yrjö Myllylä (2015). Arctic business an research, development and innovation activity in Northern Ostrobothnia (Arktinen liike- ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta Pohjois-Pohjanmaalla). 96 s. Center for Environment and Energy, Thule-institute, University of Oulu, Council of Oulu Region. <Yhteenvetoesite suomeksi: https://issuu.com/centre-for-environment/docs/arktinen_liiketoiminta >

In English.

Arctic business and...

 

Kategoriat: 1. Tiedotteet, 2. Koulutusmateriaalit, 3. Julkaisut ja raportit, 4. Pohjoinen ulottuvuus ja Koillisväylä -artikkeleita, 5. Menetelmät & Konseptit, 6. Articles in English | Avainsanat: , , , , , , , , , | Jätä kommentti