Kari Synberg: Arktisen meriteknologian kirjallisuuskatsaus

Kari Synberg, AMT-kirjallisuuskatsaus

Kari Synberg, AMT-kirjallisuuskatsaus

Kari Synberg (2012). Kari Synberg_KIRJALLISUUSKATSAUS-Arktinen meriteknologia. 28 s.

Filosofian tohtori Kari Synberg on laatinut Kirjallisuuskatsaus – Arktinen meriteknologia selvityksen. Kirjallisuuskatsauksen on tarkoitus tukea käynnistymässä olevaa Arktisen meriteknologian ennakointihanketta, jota RD Aluekehitys Oy toteuttaa Uudenmaan ELY-keskukselle erikoistutkija Yrjö Myllylän johdolla. Hanke liittyy teemaan Osaamisen ennakoinnilla kasvua.

Synbergin tekemässä kirjallisuuskatsauksessa on valittujen hakusanojen avulla haettu potentiaalista Koillisväylän ja arktisen meriteknologian kehittämiseen liittyvää tuoretta kirjallisuutta. Erityisen hyödylliseksi tämän analyysin tekee se, että Synberg on käynyt lävitse myös huomattavan määrän uusia venäläisiä lähteitä.

Kari Synberg on toiminut aiemmin ulkoministeriön palveluksessa Murmanskin konsulina (tuolloin Vuorinen-nimellä) ja tuntee erityisen hyvin Murmanskin alueen. Hän on asunut myös Moskovassa ja Pietarissa. Hän on väitellyt Venäjän sisäisestä muuttoliikkeestä, yhtenä tapausalueena Murmanskin alue. Kari Synberg omaa paljon ”pohjoista luottamusta”, kykyä tulla toimeen venäläisten kanssa, ja on siten hyvä ja suositeltava potentiaalinen resurssi mm. Koillisväylään liittyvissä teemoissa.

Matkallaan Venäjälle joitakin viikkoja sitten hän kertoi tavanneensa venäläisen yrittäjän, jonka yritys toimittaa kaasuputkistoihin venttiilejä maan suurimmalla kaasuntuottajalle. Kaasuputkiston rakentamisen painopisteen siirtyessä entistä pohjoisemmaksi käytännön haasteena yrittäjän mukaan on, että käytettävissä olevat metalliseokset eivät kestä riittävän hyvin pakkasessa. Voisiko yhteistyö po. yrityksen tai vastaavien kanssa tarjota yhteistyömahdollisuuksia suomalaisille yrityksille ja välillisesti myös metallien ominaisuuksia kehittäville tutkimus- ja tuotekehityslaitoksille? Kari Synbergin tavoittaa mm. sähköpostitse osoitteesta  kari (at) synberg.fi.

Kategoria(t): 3. Julkaisut ja raportit Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s